Vaarat

Vaarat – kaupungin rajalla

Riikka Vuorenmaan kolmivuotinen kaupunkitaidekokonaisuus levittyy Rovaniemen läntisiin kaupunginosiin, urbaanin materiaaliselle ja henkiselle rajaseudulle. Se sisältää esityksellisiä interventioita, valo- ja ääniteoksia sekä yhteisöllistä työskentelyä. Taiteellisen uteliaisuuden kohteena ovat kaupunginosien asukkaiden ja yrittäjien luontosuhde sekä elinkeinojen ilmeneminen maisemassa.

Vuonna 2020 keskiössä oli moni-ilmeinen Korkalovaara sekä siihen liittyvä Länsikangas. Vuodeksi 2021 huomio siirtyi edelleen rakentuvalle omakotialueelle Vennivaaraan ja vuonna 2022 työskennellään teollisuusalueena tunnetussa Jääskeläisessä ja Mäntyvaarassa.

Käsintekijät-videoinstallaatiot Rovaniemen kotiseutupäivillä 9.-11.9.2022

Kampaaja-teos Korkalovaarassa maaliskuussa 2021. Kuvaaja Tatu Kantomaa.

Vaarat-kaupunkitaidekokonaisuuteen kuuluvat videoinstallaatiot ovat inspiroituneet Rovaniemen länsilaidan kaupunginosien pienistä tai sivuelinkeinoista. Ne on kuvattu kaupunginosissa ja saavat siellä myös ensiesityksensä. Videoteokset välittävät erilaisissa elinkeinoissa tarvittavaa aistista ymmärrystä ja kosketukseen perustuvaa taitoa. Ne tuovat esille yksin ja katseilta piilossa työskentelevien arkista työtä. Ne ovat kunnianosoitus näille keskenään hyvin erilaisille osaajille.

Teokset ovat esillä kaupunkitilassa eri kaupunginosissa Rovaniemen kotiseutupäivien aikaan 9.-11.9.2022 aina hämärän aikaan, klo 20-06.30. Taiteilija on tavattavissa perjantaina 9.9. kunkin teoksen luona: Taivuttaja klo 20-20.45, Majoittaja klo 21-21.45 ja Kampaaja klo 22-22.45.

Kampaaja-teoksen kuvamateriaalia. Kuvaaja Riikka Vuorenmaa 2020.

Kampaaja-teoksen aiheena ovat pitkän työuran tehneen ammattilaisen kädet. Käsien liike on funktionaalista, tarkkaa ja tutkivaa. On kuin kädet osaisivat ajatella itsenäisesti. Myös kampaamon työvälineet ja ihmisten hiukset ovat visuaalisesti kiehtovia. Vuonna 2020 valmistunut Kampaaja on nähty jo kahdesti Korkalovaaran kauppakeskuksessa, tyhjillään olevan liiketilan ikkunoissa. Myös Kotiseutupäivillä teos on esillä samassa paikassa osoitteessa Hillapolku 9.

Majoittaja-teoksen kuvamateriaalia. Kuvaaja Riikka Vuorenmaa 2022.

Kotimajoitus perustuu luottamukseen ja mukavuuteen. Vierailijat viipyvät vain hetken, ja jakavat arvionsa majoittajasta koko maailmalle. Majapaikan on paitsi näytettävä, myös tunnuttava ja tuoksuttava puhtaalta. Majoittaja-teos on kuvattu vuonna 2022 vennivaaralaisessa kodissa Rovaniemellä. Teoksessa seurataan sivuelinkeinonaan kotimajoitusta järjestävän henkilön käsiä. Käsillä on tarkat ja rytmikkäät rutiinit. Esillä ovat myös majapaikan tekstiilit käytetyn ryttyisinä, siisteinä puhtaina pinkkoina ja kauniisti vierasta varten aseteltuina. Majoittaja-teos saa ensiesityksensä kotiseutupäivillä Ylikylän peruskoulun ikkunoissa osoitteessa Ylikyläntie 23.

Taivuttaja-teoksen kuvamateriaalia. Kuvaaja Riikka Vuorenmaa 2022.

Peltisepän kädet siirtelevät, mittaavat, muotoilevat ja pakkaavat teräväreunaisia peltilevyjä. Vaikka työhansikkaat suojaavat käsiä, on niiden oltava valppaina ja varottava tapaturmia. Työvaiheiden jäsentely ja ongelmien ratkominen näkyy käsien ottamissa tuumausasennoissa. Taivuttaja-teos on kuvattu vuonna 2022 peltialan yrityksessä Jääskeläisen kaupunginosassa Rovaniemellä. Kotiseutupäivillä se on ensimmäistä kertaa esillä kaupungin virastokonttien ikkunoissa osoitteessa Mäntyvaarantie 2.

Teosten suunnittelu ja toteutus: Riikka Vuorenmaa
Tuottajat: Riikka Vuorenmaa ja Laura Rekilä
Tuotanto: Piste Kollektiivi
Kampaaja-teoksen kuvissa: Kaarina, Vilja, Jose, Marjo, Petteri, Eeva, Mari ja muutama muu
Majoittaja-teoksen kuvissa: Janne / Villa Niitty
Taivuttaja-teoksen kuvissa: Vili Kiviniemi, Pelti-Seppo Oy
Tekninen toteutus 2022: Riikka Vuorenmaa, Tuomas Rajaniemi ja Ammattiopisto Lappian media- ja kuvataidealan opiskelijat
Tukijat: Taiteen edistämiskeskus ja Rovaniemen kaupunki

Katso myös Pohjoisen kulttuurilehti Kaltion nettiartikkeli teoksista.

Puolivilli – semikesy, tulossa marraskuussa 2022

Vaarojen ääniteokset käsittelevät kaupungissa elävien ihmisten ja eläinten suhdetta. Niissä kuullaan molempia osapuolia. Millainen asukaskumppani tuo toislajinen on? Mitä teemme yhdessä? Mikä elämäni osa-alue on hänestä riippuvaista, milloin olen riippumaton? Milloin me huomaamme toisemme? Kommunikoimmeko koskaan? Millaisia jälkiä meistä jää toistemme arkipäiviin?

Kuvaaja: Riikka Vuorenmaa 2020.

Korkalovaaran teoksen päähenkilöitä ovat kaupunginosassa asuvat metsästyskoira ja hänen isäntänsä, Vennivaarassa puolestaan ihmis- ja kimalaisperheet. Mäntyvaarassa ihmetellään ihmisen ja harakan suhdetta. Teosten toteuttamista tukevat Taiteen edistämiskeskus ja Niilo Helanderin Säätiö.

Lisätiedot: Riikka Vuorenmaa, puh 040 726 2205 ja riikka.vuorenmaa[at]gmail.com.

Aiemmin valmistuneet

Verstaantie, toukokuu 2022

Verstaantie-teoksen ajan ja etäisyyksien tie. Kuvaaja: Jonne Suopajärvi 2022.

Rovaniemellä on uusi tie, jonka olemassaoloa juuri kukaan ei ole vielä huomannut. Muutaman vuoden kuluttua monet kuitenkin viettävät siellä työpäivänsä ja toiset asioivat tienvarren rakennuksissa. Riikka Vuorenmaan, Maarit Utriaisen ja Sebastian López-Lehdon Verstaantie-teos tutkii, miten Jääskeläisen kaupunginosassa sijaitseva tie on syntynyt, miltä se tuntuu ja mihin se johtaa. Toukokuussa 2022 ensiesitetty teos koostui noin 1,5 tunnin mittaisesta kokemuskävelystä Jääskeläisessä ja kaavoitetulle tontille rakennetusta installaatiosta.

Teoksen toteuttamista tuki Taiteen edistämiskeskus.

Tähtitaivaantie (2021)

Tähtitaivaantiellä. Kuvassa Maarit Utriainen ja Riikka Vuorenmaa, kuvaaja Tatu Kantomaa 2021.

Tähtitaivaantie on Vennivaaran maastoon piirretty taiteellinen kuvitelma siitä, miten tulevalla Tähtitaivaantiellä ehkä joskus asutaan ja eletään. Teos koostuu maastoon rakentuvasta installaatiosta, yhteisöllisistä kohtaamisista sekä opastettujen vierailuiden ohjelmallisemmasta sisällöstä. Teos oli koettavissa upouuden Rakkakiventien silloisessa loppupäässä syyskuussa 2021.

Taiteellinen työryhmä: Riikka Vuorenmaa, Maarit Utriainen ja Sebastian López-Lehto.
Tuottajat: Riikka Vuorenmaa ja Laura Rekilä / Piste Kollektiivi.
Taiteen edistämiskeskus myönsi Tähtitaivaantien työryhmälle apurahan teoksen valmistamiseen.

Marjapihlaja (2020)

Kun tulevaisuuden arkeologit tutkivat kotiasi, mitä he löytävät? Mistä jäljistä he keksivät, millä perusteella asetuit paikallesi, miten löysit tiesi sinne? Missä leikit, mitä jätit jälkeesi tarkoituksella tai tahattomasti? Miten talosi rakennettiin, mitä sen tieltä raivattiin? Jääkö tuo puu vai tämä, katsoimmeko länteen ilta-aurinkoon?

Kaavoitettu tontti on luonnos asettumisesta, kulkemisesta ja katseista. Se ennakoi luonnonolosuhteiden muuttumista. Työmaa-teossarjan ensimmäisessä osassa, Korkalovaara-Länsikankaalle sijoittuneessa Marjapihlajassa aivan tavallinen rovaniemeläinen maakaistale alkoi paljastaa tulevien asukkaidensa aikanaan tekemiä valintoja.

Kolmiulotteinen installaatio rakentui teospaikalle viikon ajan, muuttaen muotoaan joka päivä. Installaation ensimmäiset merkit paljastivat tulevan asukkaan ydinvalinnat, ja viikon kuluttua lopputuloksena oli maastoon tehty piirros kokonaisesta asumisratkaisusta pihasuunnitelmineen ja huonekaluineen. Yleisö kutsuttiin astumaan sisään installaatioon osallistumaan mahdollisten asukkaiden tunnelmiin ja päätöksiin.

Asumus rajattu! Onko tässä keinutuolin paikka? Kuvassa Maarit Utriainen, kuvaaja Tatu Kantomaa 2020.

Neljän keskenään erilaisen esityksen aikana työryhmä demonstroi tulevaisuutta koskevia löytöjään. Torstain esitys kertoo asettumisesta, perjantain leikkimisestä, lauantain järjestämisestä ja sunnuntain nauttimisesta.

Marjapihlaja-teoksessa Vuorenmaan työparina oli sirkustaiteilija Maarit Utriainen, yhdeltä ammatiltaan puutarhuri. Teos toteutettiin yhdessä Rovaniemen kaupungin Tä!-kulttuuriklubin kanssa elokuussa 2020.

Tekijästä

Riikka Vuorenmaa. Kuvaaja: Karoliina Paatos 2020.

Riikka Vuorenmaa on monipuolinen taidealan freelancer, jonka koulutustausta on valosuunnittelussa ja mediakulttuurissa. Skenografina ja esittävän taiteen konseptoijana hänen erityisosaamistaan ovat paikkasidonnaisuus, tilasuunnittelu ja interventiot. Viime vuodet Vuorenmaa on keskittynyt maisemaan sitoutuneisiin, pitkäkestoisiin projekteihin. Hänen taiteellinen kiinnostuksensa kohdistuu ihmisasutuksen rajamaaston maisemiin ja elinkeinoihin sekä yhteisöiden ympäristösuhteisiin.

Vuorenmaa on valmistunut Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmasta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2006 ja Lapin yliopiston av-mediakulttuurin koulutusohjelmasta taiteen maisteriksi vuonna 2004. Vuosina 2020-2022 hän suoritti Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston OSAaValo-opintokokonaisuuden valaistussuunnittelusta.

Vaarat-kokonaisuutta ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Piste Kollektiivi ja Rovaniemen kaupunki.

Lisätiedot: Riikka Vuorenmaa – riikka.vuorenmaa[at]pistery.org
Kuvapäiväkirja – instagram.com/roivaarat